Tel aviv, Israel 2012. Kymis, jonaski, Ruke, Tuomo & Keisari.
Tarkoituksena oli toki matkata Israeliin mutta matkan varrella oli pikku mutka. Mutkan nimi oli Uuden vuoden aattoyö Budabestissa. Uuden vuoden bileet vietimme lähinnä jonkun hämyisen baarintapaisen bilemestan pöydässä lähinnä erään englantilaisen erikoisäijän ( TÄSSÄ kyseisen kaverin musiikkituotantoa, suosittelemme, vaikka ei mitenkään liity aiheeseen! =) ) ja tämän seurueen kanssa. Oli kuulkaas menoa ja meininkiä… Todellinen matka alkoikin sitten vasta sunnuntai-aamuna heräillessämme Budabestin kentän majoitustiloista. Eli käytävän lattialta tottakai! Lähtökohtaisestihan tästä oli vain yksi suunta, ylöspäin.
Malev lentoyhtiön lentokoneen lopulta sekoiltua itsensä ylös, saikin jo pian todeta myös laskeutumisen vähän liiankin todelliseksi.
Lokaalien mukaan sadetta kestää yleensä pari päivää sitten kun sitä tulee…Mutta päästiin kuitenkin jo toisena päivänä siihen itseensä, eli skeittaukseen ! Iltasessarit vietettiin Tel avivin Galit-skateparkilla (klikkaa kuvia jos haluat nähdä isona):
Seuraava viikko kuluikin sitten skeittaillen ympäriinsä hyvässä säässä ympäri Tel avivia jossa pienellä koluamisella löytää ilman opastustakin varsin paljon monenlaista skeitattavaa:
Skeittaamisen jälkeen rullattiin etsimään toinen rautatieasema (kuin millä jäimme) ja ruokaa. Löysimme rautatieaseman ja tämän lähistöllä ainoa ruokatarjonta oli isossa ostoskeskuksessa. Israelilaiseen tapaan kaikkiin paikkoihin joissa on paljon väkeä, mennään läpi turvatarkastuksista joihin kuuluu metallinpaljastimet ja reppujen tonkimista. Poikkeuksellisesti tällä kertaa pommien ja aseiden lisäksi kieltolistalla oli myös rullalauta, eikä turvamiehillä ollut tarjota paikkaa johon laudat voisi jättää. Tästähän ei nälkäinen skeittirotta kauheasti saanut fiiliksiä, mutta homma hoidettiin puhuttamalla rautatieaseman virkailija säilyttämään kamoja syömisen ajan. Evästä ostettuamme paineltiinkin Tel avivin junaan, joten oikeastaan voisi sanoa että meiltä on turha tulla kyselemään mitään Jerusalemista koska ei me siitä mitään tiedetä. Vai pitikö siellä muka olla jotain nähtävää skeittispotin lisäksi?
Ja jos se nyt jollekin ai auennut, koko reissusta jäi hyvä fiilis. Israelilaiset on mukavaa väkeä, skeitattavaa riittää, keli oli hyvä…Mitä niitä nyt oli? Kyllähän se maistui! KIITTI.





































